TAIDEKURSSIT

Taideopetusta kotonasi

Liisa Tuimala | 11.10.2016

Valot ja varjot


Tämä artikkeli on esimerkki oppitunnista, joka on osa Akryylimaalaus haltuun -kurssia. Pääset nyt näkemään, minkä tyyppisiä kurssiemme teoriaosuudet ovat. Tämä oppitunti käsittelee valoja ja varjoja. Tämänkaltaisten oppituntien lisäksi kursseillamme on runsaasti tehtäviä, havainnollistavia esimerkkikuvia ja kysymyksiä pohdittavaksi. Puhumme maalaamisesta pintaa syvemmältä ja harjoittelemme kauniiden taulujen tekemistä pala kerrallaan. Kursseilla sinulla on myös mahdollisuus pyytää ja saada palautetta opettajalta sekä keskustella muiden osallistujien kanssa.



Valot ja varjot

Kaikki mitä näemme, perustuu valoon ja sen heijastumiseen erilaisilta pinnoilta. Värit, materiaalit ja esineiden muodot hahmottuvat meille valon ja sen heijastumisen ansiosta. Itse asiassa ilman valoa emme näkisi mitään. Ilman valojen ja varjojen yhteistyötä meidän olisi hankala hahmottaa esineiden muotoa ja kolmiulotteista maailmaa.

Valot ja varjot ovat keskeinen asia maalauksessa, sillä kaikki kytkeytyy niihin. Kun taiteilija pyrkii maalaamaan mahdollisimman aidonnäköisiä pintoja, hän itse asiassa yrittää luoda sellaista tulkintaa todellisuudesta maalauspohjalle, jonka omat aivommekin voisi muodostaa näköhavaintojensa perusteella. Tiivistetysti voidaan sanoa, että taiteilija maalaa valoa.


Valo heijastuu kaikilta pinnoilta

Kaikenlaiset pinnat heijastavat valoa, jos valoa on saatavilla. Valo käyttäytyy erilaisilla pinnoilla kuitenkin hyvin eri tavoilla. Esimerkiksi lasiset, metalliset, vetiset ja öljyiset pinnat heijastavat valoa tehokkaasti, kun taas kuivat, mattapintaiset ja huokoiset pinnat heijastavat valoa vähemmän. Kun katsot erilaisia pintoja ja materiaaleja, opettele näkemään, miten valo heijastuu niistä.

Valojen, varjojen ja heijastusten oikeanlainen käyttö auttaa sinua maalaamaan pintoja, jotka näyttävät siltä, miltä pitääkin. Jos haluat maalata realistisesti, unohda liiat ääriviivat ja mieti ennemminkin sitä, miten valo käyttäytyy.


Varjojen muodostuminen

Muista, että kaikki pinnat heijastavat valoa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Vaikka pääasiallisia valonlähteitä olisi taulussasi vain yksi (esimerkiksi ikkunasta tuleva valo), valo heijastuu myös seinistä, pöytien pinnoista, esineistä jne. Niinpä myös esineiden varjoaluille heijastuu valoa. Tämä saa aikaan sen, että varjojen tummuusasteet vaihtelevat. Varjon sisällä saattaa olla valoisia alueita.

Mitä suuremmalta alueelta valo tulee (kirkas taivas, iso ikkuna), sitä pehmeämpiä varjot ovat. Luonnossa täysin tarkkarajaisia varjoja ei esiinny oikeastaan koskaan.

Tutki seuraavaa kuvaa ja sen varjoja. Millaisia varjot ovat missäkin kohtaa? Miten ne on maalattu?

Testaa varjojen muodostumista myös itse: katso, miltä näyttää pienen taskulampun aikaansaama varjo verrattuna auringonpaisteen aikaansaamaan varjoon.


Vinkkejä

♦ Kaikkein valoisimmat ja heijastavimmat kohdat maalataan tauluun puhtaan valkoisella. Valkoinen on kaikkein heijastavin väri, jolla kuvaan saa maalattua illuusion kirkkaastakin valaistuksesta. Lasiseen maljakkoon tai veden pintaan voi maalata valkoisia alueita näyttämään, missä valo heijastuu esineestä.

♦ Akryylimaalauksessa realistisen varjon saa usein aikaan lisäämällä väriin ultramariinin sinistä ja mustaa. Myös muita värejä kannattaa kokeilla. Musta yksinään ei yleensä ole paras varjon väri, sillä mustan värin lisääminen varjoalueelle saa alueen näyttämään pikemminkin likaiselta.

♦ Varjojen väri vaihtelee sen mukaan, minkä väristä taulun (kuviteltu) valo on. Jos valo on kylmää, varjot ovat lämpimämpiä ja päinvastoin. Myös varjoalueen alkuperäinen väri vaikuttaa lopulliseen varjoon. Varjot eivät siis ole läheskään aina samanvärisiä.

♦ Erilaisia varjoja kannattaa opetella katsomaan tarkalla silmällä luonnossa. Kun näkökykysi kehittyy, alat luonnostaan ymmärtää, millainen varjo mihinkin pitäisi maalata. Usein kyllä huomaat maalatessa, näyttääkö varjo oikeanlaiselta vai ei. Jos varjo ei tyydytä, maalausta on helppo korjailla lisäämällä uutta väriä päälle tai pehmentämällä / terävöittämällä varjon reunoja.


Mitä olet oppinut valoista ja varjoista? Kommentoi halutessasi aihetta kurssin keskusteluosiossa!

Terveisin,

Liisa


 

Akryylimaalaus haltuun -verkkokurssi

Akryylimaalaus haltuun -verkkokurssin kesto on kuusi viikkoa. Kuuden viikon aikana käymme perusteellisesti läpi maalaamisen teoriaa ja sitä, miten hyvännäköiset taulut itse asiassa syntyvät. Kurssilla opit akryylimaalauksen perusteet kattavasti. Kurssi sisältää mielenkiintoisen teoriaosuuden, viikoittain ilmestyvät tehtävät sekä runsaasti lisämateriaalia, vinkkejä ja ideoita. Kurssi on kuvitettu upeilla, inspiroivilla kuvilla. Pääset liittymään Akryylimaalaus haltuun -kurssille suoraan oheisesta painikkeesta.



KURSSIN KESTO: 6 viikkoa

KURSSIN HINTA: 159 €



Kun klikkaat painiketta, pääset antamaan tilaustietosi ja valitsemaan sinulle parhaan maksutavan. Muista rastittaa toimitus- ja maksuruudut valituiksi, kun teet tilausta. Voit maksaa myös osamaksulla.