TAIDEKURSSIT

Taideopetusta kotonasi

Liisa Tuimala | 12.4.2017

Öljymaalaukseen soveltuvat pohjat



Öljymaalarit maalaavat työnsä useimmiten kiilapuille pingotetulle kankaalle. Tämä on perinteinen tapa, mutta pohjana voi käyttää myös gessolla pohjustettuja levyjä tai pahveja.


Valmispohjat

Helpoin tapa aloittaa öljymaalausharrastus on hankkia valmiiksi pohjustettu ja kiilapuille pingotettu kangas. Valmispohjia myyvät useat kirjakaupat, tavaratalot ja verkkokaupat.

Taide ansaitsee mahdollisimman hyvän säilyvyyden, joten pohjaan kannattaa satsata. Halvimmat myynnissä olevat pohjat ovat usein heikkolaatuisia ja kestämättömiä. Edullisimmissa pohjissa kangas on ohutta ja saattaa hajota helposti. Kiilapuut ovat usein pehmeää puuta, joka vääntyy ajan saatossa ja hankaloittaa valmiin työn kehystämistä. Valmispohjat on hyvä vaihtoehto, mutta silloin kannattaa satsata laatuun. Muutaman euron lisäpanostuksella voi taata itselleen vuosikymmeniä kestävän taulun.


Pohjan tekeminen itse

Monet taiteilijat tekevät pohjansa itse kiilapuiden ja valmiiksi pohjustettujen kankaiden avulla. Kiilapuut naputetaan kevyesti yhteen vasaralla haluttujen mittojen mukaan. Puut pysyvät rakenteensa ansiosta hyvin yhdessä, eikä liimoja tai muita kiinnikkeitä tarvita. Kangas leikataan sopivan kokoiseksi ja nidotaan kiilapuille. Kun pohjan rakentaa itse, siitä saa juuri haluamansa kokoisen. Taidetarvikeliikkeet myyvät valmiiksi pohjustettuja kankaita metritavarana. Valmiiksi pohjustettu kangas säästää aikaa ja vaivaa.


Paperit

Markkinoilla on myös öljymaalaukseen soveltuvia papereita. Papereita myyvät lähes kaikki taidetarvikeliikkeet ja nettikaupat. Kun ostat paperia niin varmista pakkauksen kyljestä, että se soveltuu öljymaalaukseen. Paperit sopivat minun mielestäni lähinnä harjoitteluun ja testailuun ja oma näkemykseni onkin, että paras pohja on laadukas kangas, joka on pingotettu hyville kiilapuille.

Maalausterveisin,

Liisa

 

ÖLJYMAALAUS HALTUUN -VERKKOKURSSI

Kahdeksan viikkoa kestävällä öljymaalauskurssilla opit öljymaalauksen perusteet kattavasti. Kurssi sisältää mielenkiintoisen teoriaosuuden, viikoittain ilmestyvät tehtävät sekä runsaasti lisämateriaalia, vinkkejä ja ideoita. Kurssi on kuvitettu upeilla, inspiroivilla kuvilla.

Matkallasi ovat mukana Taidekurssien opettajat, joilta voit kysyä kysymyksiä koko kurssin ajan. Sinulla on mahdollisuus keskustella myös muiden kurssilaisten kanssa ja jakaa ideoita.


Kurssilla saat vastaukset esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:

  • Miten välineiden kanssa toimitaan?
  • Mitä eroa on vesiliukoisilla öljyväreillä ja tavallisilla öljyväreillä ja miten niitä käytetään?
  • Miten maalausneste valmistetaan itse?
  • Miten kestävä maalauspohja rakennetaan itse?
  • Miten maalaaminen tapahtuu käytännössä?
  • Miten etäisyysvaikutelmaa luodaan?
  • Miten kannattaa luonnostella?
  • Mitä eri aineet tarkoittavat ja miten niitä käytetään?
  • Miten tehdään kerrosmaalauksia?
  • Miten veitsellä maalataan?
  • Mistä asioista rakentuu mielenkiintoinen ja katseet vangitseva maalaus?
  • Mistä luovuutta voi ammentaa?


Lue lisää kurssista täältä >

Voit liittyä mukaan myös suoraan tältä sivulta.



✤ ✤ ✤

ÖLJYMAALAUS HALTUUN -KURSSI


KURSSIN KESTO: 8 viikkoa

KURSSIN HINTA: 187 €




Kun klikkaat painiketta, pääset antamaan tilaustietosi ja valitsemaan sinulle parhaan maksutavan. Muista rastittaa toimitus- ja maksuruudut valituiksi, kun teet tilausta. Voit maksaa myös osamaksulla.